18.2.2014

Life Book 2013 - kirja valmiina

Vuoden 2013 Life Book -nettikurssilla tekemäni art journal -sivut on nyt sidottu kirjaksi. Yksittäiset art journal -sivu ovat kooltaan noin 9x12 tuumaa ja kirjan kannet hieman tuota suuremmat, eli kasaamani kirjaa ei todellakaan voi kutsua miniksi. Kirjasta tuli myös melko paksu ja art journaling sivuja siihen kertyi kaikkiaan 22 (sisältäen muutaman isomman aukeamaksi tehdyn työn). Tein kirjan kannet jäykästä pahvista, jotka päällystin todella vanhoilla, mutta edelleen hyvin käyttökelpoisilla BasicGreyn papereilla. Kirjan sitomiseen käytin viittä isoa saranarengasta ja reiät niitä varten tein kansiin ja sivuihin Crop-A-Dile II Big Biten avulla (todella mainio työkalu myös paksujen kansien rei'ittämiseen!). Saranarenkailla sai mukavasti sidottua irralliset sivut kirjaksi ja sivuja voi lisäillä tai niiden järjestystä voi vaihtaa helposti vielä myöhemminkin. Saranarenkailla sidotut kirjat ovat kuitenkin vähän kömpelöitä käsitellä, sillä sivut takertuvat käännettäessä saranarenkaiden saumoihin kiinni.


Tulin aikoinaan ostaneeksi useita BasicGreyn täydellisiä paperisarjoja tarroineen, mutta harvemmin enää käytän niitä skräppisivuissa. Yhtenäiset paperisarjat ovat kuitenkin todella käteviä minialbumeja tehdessä, sillä niillä saa helposti luotua yhtenäisen tunnelman kirjaseen. Life Book 2013:kin päädyin käyttämään ainoastaan BG:n kuviopapereita, tosin valikoiden useammasta sarjasta. Kiinnitin jokaisen art journal -sivun taakse yhden kuviopaperin ja taitoin siitä vielä noin kaksi senttiä sivun oikealle puolelle reunan vahvistamiseksi. Valmiit rei'itetyt sivut ladoin kirjaan niin, että aukeamalla toisella puolella näkyy art journal ja toisella puolella art journal -sivun nurjalle puolelle kiinnitetty kuviopaperi. Kuviopaperiin oli kätevä kirjoittaa kurssin pitäneen taitelijan nimi sekä viikkotehtävän idea.



Tässä vielä yksi art journaling aukeama, jonka kiinnitin saranarenkaisiin sen vasemmasta reunasta. Aukeaman oikea puoli taittuu kirjan sisälle aukeaman vasemman puolen päälle eli "luukku" pitää erikseen avata kirjaa katsellessa.


Olen todella tyytyväinen Life Book 2013 antiin! Useita viikkotehtäviä on kurssilta vielä tekemättä, mutta olen tallentanut kaiken kurssimateriaalin ja tarkoitukseni on jatkaa niiden tekemistä ja kasata niistä kirja vuodelle 2014. Ja saattaa olla, että jatkan harjoituksia vielä Life Book 2014 merkeissä.

3 kommenttia:

  1. Todella hieno kirja! Upeita sivuja kaikki, enpä ollut ennen kuulutkaan tämmösestä life bookista :) Näytäthän loputkin sivut jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Osa kirjan sivuista on jo aiemmin ollutkin nähtävillä blogissani. Ehkä en kuitenkaan ihan kaikkia täällä julkaise, mutta uutta tuotantoa täällä tullaan todennäköisesti näkemään.

      Poista
  2. Voe ihanuus. Mä menin sitten näiden sun töiden innoittamana ilmoittaumaan mukaan LifeBook 2014! :) Joten kiitos.

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistä!